leikisti 15.6.2014

 Mä voisin kertoa siitä, kuinka ihana ja mahtava mun ripari oli. 

Kuinka ihania ja mahtavia potenssiin tsiljoona te muut leiriläiset siellä olitte. 

Tässä voisi olla paljon kiinnostavampia kuvia siltä viikolta, irvistyksiä, nauravia kasvoja, vaatteet päällä uimista, hassuja roolivaatteita, kesää. 

Mutta ei, mä ikävystytän teitä kuvilla mun pärstästä ja rippimekosta. 

Mansikat riittää♥

Milloin ei enää pärjää? 

Missä kulkee se jaksamisen ja kykenemisen raja?

Riippuu siitä, mihin sen itse asettaa. Mun oma pärjäämisen raja on varmasti paljon matalammalla kuin niillä, jotka ovat todenneet useasti, että "oho, mähän pärjäsin, pääsin tästäkin yli". 

Ja mitä se pärjääminen edes on? Sitä, että ylipäätään on vielä elossa? Jollekin se voi olla hetki, jolloin toteaa sittenkin pärjänneensä. 

Mulle itselleni pärjäämiseen tarvitaan enemmän, jotain, mikä toteuttaisi mun omia arvoja ja odotuksia maailmalta. Edes jollain tapaa. 

Tai taitaa mulle riittää myös mansikat, vesimeloni ja koira aamupalalla♥