sävel tai kaksi

Tiiette varmaan, kun joskus tuntee säveliä.
Se pysyy iholla ja tosi lähellä ja se lämmittää.

Tätä mun korvissa tällä hetkellä kieppuu.  Kestokieppujina mulla kyllä pysyy Imagine Dragons, Onerepublic,  Bastille, Of Monsters and Men, Ed Sheeran, Coldplay, All Time Low, Fall Out Boy, Nirvana, You Me At Six ja tuommoiset, hih. 
Ja hei, nyt kun musiikista turistaan, niin arvatkaas mitä!  Mä näen Ed Sheeranin helmikuussa Tallinnassa,  taidan ihan pikkuisen hirveän kamalan jäätävän paljon odottaa sitä. Iiks!

Kylmänkirpeää

Mä olen ollut ihan kamalan kiireinen. 

Ihan kamalan väsynyt.

Vä

sy

nyt 

..

Mä olen nauranut ilman syytä enkä ole antanut ajatuksille tilaa.

Tällä viikolla mä en ole ollut väsynyt.

Mä olen nukkunut aivan kamalasti.

Nukkunut päiväunia 

nukkunut autossa 

nukkunut lattialla 

nukkunut nukkunut nukkunut

Mä olen kuunnellut musiikkia ja rakastunut joka kerralla 

enemmän ja enemmän Ed Sheeraniin. Mä olen lukenut

 hyviä kirjoja uudelleen ja ollut tekemättä mitään.  

Mä olen halunnut kirjoittaa. Mä olen päässyt mun ajatuksissa eteenpäin

ja uskotellut itselleni olevani silloin fiksu ja syvällinen ja muka jotenkin ajatteleva. 

Mä olen aika hyvä valehtelemaan itselleni mun rehellisistä ajatuksista. 

Mä olen miettinyt valosaastetta 

ja heijastinliivejä 

ja tähtisadetikkuja. 

Radioakiivisuutta ja pinnistelyä. 

Mä olen miettinyt sanoja ja niiden merkitystä ja kliseitä. 

Mä olen todennut syksyn olevan ihan kamalan kiva.

Mä olen hengittänyt kylmänkirpeää puolukkailmaa ja laskenut tähtiä. 

Helsinki

Ihana päivä, ihanaa seuraa, ihana kaupunki. On se Helsinki aika kiva.   

Protu♥

Jotkut asiat on niin tärkeitä, ettei niistä voi tai edes edes halua puhua. 

Joskus mun sanat ehkä riittää kertomaan, mikä siitä teki niin hienoa.

Mulle jäi siitä viikosta käteen kasapäin kauniita sanoja, 

hirveästi muistoja, uusia ajatuksia, kamala ikävän tunne vatsanpohjaan ja

 sitä jotain, mikä tekee mutkin onnelliseksi. 

Norja

Kesä on kiva.

 Norja on kaunis. 

Linnanneidon lokikirja on ihana kirja.

Kirsikka on tyytyväinen.

leikisti 15.6.2014

 Mä voisin kertoa siitä, kuinka ihana ja mahtava mun ripari oli. 

Kuinka ihania ja mahtavia potenssiin tsiljoona te muut leiriläiset siellä olitte. 

Tässä voisi olla paljon kiinnostavampia kuvia siltä viikolta, irvistyksiä, nauravia kasvoja, vaatteet päällä uimista, hassuja roolivaatteita, kesää. 

Mutta ei, mä ikävystytän teitä kuvilla mun pärstästä ja rippimekosta. 

Mansikat riittää♥

Milloin ei enää pärjää? 

Missä kulkee se jaksamisen ja kykenemisen raja?

Riippuu siitä, mihin sen itse asettaa. Mun oma pärjäämisen raja on varmasti paljon matalammalla kuin niillä, jotka ovat todenneet useasti, että "oho, mähän pärjäsin, pääsin tästäkin yli". 

Ja mitä se pärjääminen edes on? Sitä, että ylipäätään on vielä elossa? Jollekin se voi olla hetki, jolloin toteaa sittenkin pärjänneensä. 

Mulle itselleni pärjäämiseen tarvitaan enemmän, jotain, mikä toteuttaisi mun omia arvoja ja odotuksia maailmalta. Edes jollain tapaa. 

Tai taitaa mulle riittää myös mansikat, vesimeloni ja koira aamupalalla♥

R.I.P. IN PIECES

Mulla on niin kova ikävä. Ihan kaikkea. 

Eilen oli kuitenkin ilmapallo,

 joka oli Volde, 

joka kuoli, 

mutta hymyili silti. 

Hymy ei kuitenkaan tarkoita, että olisi onnellinen. 

Volde ei olisi ansainnut puhjeta sillä tavalla palasiksi,

ihan noin vain. 

PUPU SÄ OLET VÄHÄN YKSINKERTAINEN KUULE

Onneksi mä join kaksi kupillista kahvia yhdentoista aikaan, enkä saanut unta.

 Sinä yönä oli makuupussi pellolla ja tähtitaivas. 

Onneksi on jo melkein kesä ja ne kilometrit

paljain jaloin johtivat pelkän kuralätäkön luokse.

Tekojärvi oli paljon hienompi. 

Onneksi on partio.

Se kuuluisa vuodenaika

Eilen oli Pyynikki ja kevät.

Ja nukkeja.

Ja Iidan ihana kamera.

Hymyilytti.

Ja nauratti.

Julle oli ihanaihana. 

Ja Fenkoli myös.

Oli vähän hassua.

Pomppiminen oli kivaa. 

Ja Photoshop. (Jota mä melkein osaan käyttää. Melkein. )

Oli ihan sellanen olo, että kyllä tästä selvitään.

Viimeisetkin jäät on enää pintanaarmuja veden päällä.  

Kevään kisut

Perjantaina oli vielä kevät.

Mä en usko tuohon lumeen, 

ei se oikeasti ole siellä, ei se oikeasti ole totta.

Ranskalaisia pottuja

Mä nukuin viime yönä kaksi tuntia, mutta oon virkeämpi kuin pitkään aikaan. Mä oon iloinen kaikesta tapahtuneesta, mä oon surullinen, koska se on ohi. Mä haluaisin huutaa ja kiljua ja nauraa, mutta sitä enemmän kuitenkin vain käpertyä peiton alle. Mä oon täynnä uusia muistoja, kokemuksia ja ajatuksia, jotka mä pelkään unohtavani. Kaiken sen riemun, ilon, surun, naurun, innon, haikeuden, helpotuksen, kikatuksen ynnämuun tunteiden sekasorron lisäksi mulla on aivan tyhjä olo.

Mä oon  huutanut, nauranut ja sekoittanut englantia, ranskaa ja suomea keskenään.

Mä oon odottanut, mutta kun se sitten on tapahtunut, mä en ole tajunnut sitä. 

Enkä mä ole tajunnut sen olevan ohi, ennen kuin ehkä nyt. 

Mun sängyssä nukkui kymmenen päivän ajan tähän päivään saakka ranskalainen sekopää. Nukkui, tai oli nukkumatta. Näiden päivien aikana tapahtui niin paljon, että sen kaiken kertominen veisi multa iän ja terveyden. Mä pinnistelin koulupäivän kahvilla ja ajatuksella lomasta, ja päällimmäisenä tunteena oon onnellinen tästä kaikesta.

Tukka hyvin, kaikki hyvin eiku